Suomen ja Euroopan ideat liittyvät yhteen 

Eurooppa-vaalien suuri uhka on, että nukkuvien puolueen kannatus kaksinkertaistuu eduskuntavaalien  äänestysaktiivisuuteen verrattuna. EU on etääntynyt kansalaisistaan. EU:n hallinnon koetaan olevan EU:ta ei  kansalaisia varten. Äänestysprosentti on laskenut vuoden 1979 tasosta 62 tasolle 42 (2014). Suomen  prosentti 2014 oli 39. Tästä populistiliikkeet ammentavat voimansa. Turku ja turkulaiset yliopistot ja yhteisöt  ovatkin perustaneet EU-kysymyksiin keskittyneen Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n järjestämään vuosittain  loppukesästä politiikan ja talouden kansallisen keskustelun.  

Euroopan tarinalla on monta kertojaa. Se alkaa antiikin Kreikassa, jatkuu Rooman valtakunnassa ja Lähi idästä tulleessa kristinuskossa. Ristiretket olivat Euroopan missio. Kirkolla oli suuri rooli politiikassa ennen  uskonpuhdistusta, kansallisvaltioita ja vallan kolmijako-oppia. Eurooppaa riivasi kaksi maailmansotaa.  Siirtomaavalta ja Brittiläisen Kansainyhteisön valta päättyi toisen maailmansodan uuteen järjestykseen, josta syntyi blokkiutunut kylmän sodan maailma. Natsi-Saksa on osa Euroopan historiaa. Venäjän kansallista ideologiaa on, että juuri se katsoo kukistaneensa natsismin Suuressa isänmaallisessa sodassa. Läntisen  kivijalan EU:n idea on rauhanajatuksessa sekä Saksan ja Ranskan ”ikuisessa” yhteisössä. 

Euroopan turvajärjestö ETYJ:in Eurooppa ulottuu Atlantilta Uralille, Yhdysvalloista entisen Neuvostoliiton  alueelle. ETYK 1975 oli käännekohta Euroopan murrokselle. ETYK tunnusti toisen maailmansodan rajat ja  ihmisoikeudet. Neuvostoliiton hajoamisen yksi symboli olivatkin Helsinki-ryhmät, organisoitu toisinajattelu,  missä Suomi oli satelliittien ideaali. Sosialismin kokeilu Euroopassa romahti Berliinin muurin kaatumiseen. Markkinatalous, demokratia ja oikeusvaltio voittivat. EU:sta tuli maanosan kehityksen moottori. 

Suomi liittyi 1995 Euroopan Unioniin, jossa oli 12 jäsenmaata. Kanssamme liittyivät Ruotsi ja Itävalta.  Viisitoista vuotta sitten liittyi 10 maata, joista 3 oli entistä neuvostotasavaltaa, entisiä Moskovan satelliitteja 6 ja Kypros. Vuonna 2007 mukaan tulivat Bulgaria ja Romania. Euroopan Unioni otti yli 120 miljoonaa entisen  Varsovan liiton jäsenmaiden kansalaista. Osa sosialismin konkurssipesästä siirtyi EU:n vastuulle. Nyt jäseniä  on 28 tai kohta 27, jos Brexit toteutuu. Laajentumista ei voi pitää kaikilta osiltaan onnistuneena. EU ei enää  ole se, johon liityimme. 

Nyt Euroopan idea vaikuttaakin olevan hukassa. EU:n neljän vapauden ideaali ei ole toiminut edes sen sisällä.  Jäsenmaiden eritahtinen kehitys on todellisuutta. Jos Britannia lähtee, EU siirtyy hajoamispolulle. Lisäksi  Eurooppa kärsii Ukrainan haavasta, Krimin miehityksestä ja transatlanttisen yhteistyön ontumisesta. EU:n  on löydettävä uudelleen alkuperäinen idea, rauhanajatus. Fasismin lyöminen on sen ydintä – kysykää  amerikkalaisilta. Tarvitaan EU ja ETYJ. Jotta onnistuisi, ei ole mahdollisuutta tehdä kompromisseja  oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien kohdalla.  

Suomen idea on kehittynyt vaikeista vuosista 1808, 1917, 1944, 1948, 1956 tai 1975. Onnistuimme  integroitumaan EU:in, alueelle, jonne yhteytemme vuosisatoja ovat ulottuneet. Jäsenyys ei ollut itsestään  selvyys. EU on meille koti, kunhan se pysyy koossa. Suomen ulkopolitiikkaa on ansiokkaasti johtanut  presidentti Sauli Niinistö, jonka arvostus kansalaisten keskuudessa on hyvin korkea. Sen sijaan edellisen  hallituksen ulko-, Eurooppa- ja puolustusministerit saivat äänestäjiltä historiallisen epäluottamuslauseen.  Eurooppa tarvitsee sovinnontekijöitä ja näkijöitä, jotka ymmärtävät sen suuret yhteiset haasteet, dialogin ja  jotka löytävät ratkaisuja. Päättäjien arvostuksen mittari on, ajavatko he yhteistä etua oman edun sijasta. Siksi  äänestämättä jättäminen Eurooppa-vaaleissa on poliittinen kannanotto.  

Anders Blom 
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja työelämäprofessori Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä  tiedekunnassa sekä Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja.

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 8.5.2019

// // //